| on suurikokoinen päiväpetolintu,
joka kuuluu merikotkien sukuun.
Koko ja ulkonäkö
Iso lintu on usein resuisen näköinen, sillä nuorilta linnuilta
voi puuttua usein paljon sulkia. Pää ja pyrstö ovat vaaleammat
kuin muu höyhenpeite, pyrstö vaalenee linnun vanhetessa ja on
lopulta täysin valkea. Yli kahdeksanvuotiailla linnuilla pää
on lähes kermanvalkoinen. Nokka on nuorella linnulla tumma, vanhalla
täysin keltainen.
Pituus 85–95 cm, siipien kärkiväli
190–250 cm, paino 3–6 kg, naaras on suurempi kuin koiras.
Ääni on kimakka sarja haukkuvia, kaklattavia
ääniä, joka läheltä kuultuna on vaikuttavan villin
kuuloista. Pesän lähellä varoittelee korkealla vihellyksellä
tai matalalla ronkotuksella.
Vanhin suomalainen rengastettu merikotka on ollut
25 vuotta 1 kuukautta 10 päivää vanha. Euroopan vanhin
oli ruotsalainen 28 vuotta 2 kuukautta vanha kotka.
Levinneisyys
Merikotkan levinneisyysaluetta ovat Pohjois-Eurooppa ja Aasia. Skotlantiin
se on istutettu uudestaan. Euroopassa pesinee noin 4 000 paria, joista
noin 1 500 Norjassa. Suomessa merikotkia pesii rannikoilla noin 200 paria
ja Lapissa noin 20 paria. Venäjällä on 900–1 000
ja Turkissa 10–30 paria. Lapin linnut talvehtivat etelämpänä.
Nuoria lintuja tavataan vaeltelevina melkein ympäri vuoden. Sydäntalvella
nuoret linnut eivät vaella, vaan hyödyntävät usein
haaskoja. Talvisilla haaskoilla vierailee runsaasti merikotkia myös
Venäjän Karjalasta sekä Ruotsista.
Elinympäristö
Merikotka pesii yleensä vesistöjen äärellä, tavallisimmin
meren rannikolla ja saaristossa. Se on levittäytymässä
myös sisämaahan, ja pesä on järven tai suon rantametsässä.
Pesä on yleensä hyvin ihmiseltä piilossa, esimerkiksi järeän
petäjän latvuksessa. Se pesii joskus merenkulun linjatauluihin.
Ulkosaaristossa se on alkanut pesiä myös maahan, tavallisesti
luodon korkeimpaan osaan.
|
Lisääntyminen
Merikotka on sukukypsä 4–6 vuoden iässä. Linnut rakentavat
suuren oksakasan pesäksi puuhun tai kallioluodolle ja käyttävät
ja täydentävät edellisvuotista pesää. Merikotkaparilla
on reviirillään käytössä muutama vaihtopesä
ja vuosittain ne valitsevat niistä yhden, johon munivat. Muita pesiä
käytetään levähdys- ja ruokailupaikkoina. Merikotkat
ovat reviirilintuja ja tavallisesti kahden asutun pesän väli
on yli viisi kilometria. Kannan kasvaessa reviiritkin pienentyvät,
ja lyhin kahden asutun pesän väli on Suomessa ollut alle kaksi
kilometriä. Kun kaksi merikotkaa ovat muodostaneet parin, ne ovat
uskollisia toisilleen koko loppuelämänsä ajan. Jos toinen
kotka kuolee, eloonjäänyt voi ottaa uuden puolison. Merikotka
munii yleensä kaksi tai kolme munaa, mutta lentokykyiseksi varttuu
yleensä yksi tai kaksi poikasta. Naaras hautoo pääasiassa
yksin munia lähes puolitoista kuukautta. Poikasten kuoriuduttua koiras
tuo ruokaa pesälle lähinnä poikasille. Poikasten kasvaessa
kummatkin vanhemmat ruokkivat niitä. Poikaset oppivat lentämään
vasta noin 11 viikon ikäisinä.
Ravinto
Merikotka syö pääosin kalaa ja lintuja, mutta myös
pieniä nisäkkäitä ja talvella myös raatoja, haaskoja
ja jätteitä. Suomessa kaksi tavallisinta saalislajia ovat haahka
ja hauki. Mitä ulompana saaristossa merikotka pesii, sitä lintupainotteisempaa
sen ravinto on.
Merikotkan harvinaisuus
Maailman Luonnonsäätiö (WWF) määrittelee merikotkan
uhanalaiseksi.[2] IUCN:n Punaisella listalla sen uhanalaisuusluokitus
on poistettu, ja se on määritelty vuonna 2006 elinvoimaiseksi[1].
Nykyisin pahin uhka on ihmisten liikkuminen pesintäalueilla ja pesäpuiden
puute. Vaino ja ympäristömyrkkyjen vaikutus ovat vähentyneet.
Saaristomeren kansallispuistossa on erityisesti panostettu merikotkan
suojeluun.
Lähde: Wikipedia |